TARINAMME

Perheyritys jo vuodesta 1987

Kälviän Kaffelin perustivat Jukka ja Leena Borén vuonna 1987. Kaffeli oli aikansa suurimpia liikenneasemia. Nykyisin hirsirakenteinen Kaffeli on tunnettu ystävällisestä palvelustaan, laadukkaista tuotteistaan ja lennokkaasta huumoristaan. Kaffelista on muodostunut ohikulkijoiden ja paikallisten kohtaamispaikka, jossa pidetään huolta toisistamme ja jaetaan hyvää mieltä. 

Yrityksen puikkoihin ovat siirtyneet lapset Sanna-Maija Kauppi ja Pekka Borén.  Pekan Pizza (1.5.2019 alkaen) tarjoaa persoonallisia ja laadukkaita pizzoja lähiseutua kunnioittaen. Kotiseudun huomioiminen on aina ollut Kaffelille erityisen tärkeää. Kotiseutu näkyy Kaffelissa niin pizza- kuin grillipuolen tarjonnassa. Käytämme raaka-aineina mahdollisimman paljon lähiseudun tuotteita sekä tuemme paikallista vapaaehtoistoimintaa.

— Pekan Pizza 2 vuotta 1.5.2021 —

Vappupäivänä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Pekan Pizza aloitti toimintansa. Uhmaiän kynnyksellä olemme rehdisti ylpeitä pitsoistamme. On mahtavaa tarjota asiakkaillemme pitsaa, jossa yhdistyy pitsan kotimaan Italian ja kotikonnuilla valmistettujen raaka-aineiden harmonia. Taitavasti ja ripeästi leipovien käsien kautta syntyy lopullinen ja aito Pekan Pizza. Ilman osaavaa henkilökuntaamme olisimme vain haave paperilla.

Koronasta johtuen myös Pekan Pizzaa on koko toisen vuoden varjostanut poikkeusolot. Keväällä 2020 sallittua oli vain Take Way -myynti. Kesäkuun alusta alkaen saimme ottaa asiakkaita myös sisätiloihin ruokailemaan. Onneksi pelkkään Take Way -myyntiin ei tarvinnut enää koko vuonna palata. Pystyimme aidosti olla ihmisten kohtaamispaikka. Pöydistä pulppuavan puheensorinan tärkeyttä on arvostanut päivä päivältä yhä enemmän. 

Asiakaspaikkojen väljyyden turvaamiseksi rakensimme juhannuksen tienoilla 100 neliön terassin. Ja kyllä siitä tulikin hieno! Samalla entisöimme Kaffelin tunnusmerkit eli isot lasiset päätykolmiot, jotka ottavat vastaan niin Kannuksen kuin Kokkolan suunnasta tulevat pitsannälkäiset kulkijat.

Kesän huipentuma oli elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vietetty Kokkola 400 vuotta juhlaralli. Saimme toimia huoltopisteenä niin rallikuskeille ja heidän autoilleen, sekä toki itse rallikansalle. Grillipuolella ideoitu Takamoto -burger Katsuta -kastikkeella oli pitsojen ohella jättimenestys. Ralliviikonloppu toi esille myös perheyrityksen parhaita puolia, kun yhteisessä tekemisessä oli mukana kolme eri sukupolvea. Mieleemme on jäänyt henkilökuntamme aito into ja ilo rallikansaa palvellessaan. Työntouhussa ennätettiin myös yhteiskuviin kisan supertähtien kanssa.

Loppukesää kohden Pekan Pizza sai tarjota puitteet mitä erilaisimmille kokoontumisajoille. Piha-alue täyttyi välillä Ladoista, joskus Saabeista ja todella usein polkupyöristä. Yhtenä kesäiltana parikymmentä pitkäpartaista prätkähiirtä tuli katsastamaan terassin kantavuuden. Elokuinen kohtaaminen hääparin kanssa jäi erityisellä tavalla mieleen. Pekan Pizza muisti onnea hehkuvaa paria lahjakortilla. Hetki ikuistettiin valokuvalla pihlajanmarjojen antaessa kuvalle studiomaiset olosuhteet.

Syksyllä aloitettiin arki maskien kanssa. Koronan kehitys jännitti ja ahdisti, mutta päivät elettiin vastuullisesti yksi kerrallaan. Vaikka korona kangisti ihmisten liikkuvuutta, ei epidemia vaikuttanut Pekan Pizzan menestykseen. Pitsaa meni päinvastoin enemmän kuin aikaisemmin, mistä olemme asiakkaillemme todella kiitollisia.

Joulunaikaan saimme palstatilaa Korpelan Voiman asiakaslehdessä. Mediajulkisuus sai jatkoa myöhemmin keväällä, kun Keskipohjanmaa -lehti otti meidät henkilökohtaista -juttusarjaansa mukaan. Tuntuu hyvältä, että meidän tarinamme kiinnostaa.Pääsiäisen aikaan pitsatarjontaan toi piristystä Päkäpitsa, jossa yhteistyötä tehtiin jälleen Lohtajan Jokelan lammastilan kanssa. Mainittakoon, että pitsoissamme käytetty Jukkolan leipäjuusto palkittiin vuoden vaihteessa suomenmestaruudesta. Hienoa Lohtaja! Keväällä 2021 toteutimme oppilastyönä asiakaskyselyn, josta kumpusi MF 590 eli Massikka -pitsa. Massikalla oli vankkumaton kannattajakuntansa, ja muutamat nauttivat Massikkaa edelleen.

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme Pekan Pizzan toisesta vuodesta. Meillä on yhä haaveita. Lähdemme kolmanteen vuoteemme nöyrinä ottamaan selvää, että voisiko Pekan Pizza tulevaisuudessa ilahduttaa myös muita kuin kotiseutumme asukkaita. Ehkä Suomen toinen Pekan Pizza avautuu joskus lähitulevaisuudessa jossain päin Suomea.

Hyvää vappua toivottavat Sanna ja Pekka, Kälviän Pekan Pizza

— Pekan Pizza 1 vuotta 1.5.2020 —


Kirjoitimme 1.5.2019: Tänään aukeaa Pekan Pizza Kälviällä. Päätös siirtyä valmistamaan ihan omaa pitsaa syntyi tahdosta leipoa kotimaisuutta ja etenkin paikallisuutta vaalien".

Vuoden takaisen jännitys on vielä selkeästi muistissa: Tykätäänkö menuusta? Löytävätkö uudet tuotteet kuten rullat ja pannupitsat ostajansa? Raivostuttaako Sirkkapitsa? Tuleekohan juuri kukaan pitsaostoksille?

Iloksemme asiakkaita saapui sankoin joukoin! Ensimmäinen Pekan Pizzasta tilattu pitsa oli Tankar mango-curry kastikkeella. Ensimmäisen Sirkkapitsan söi nuori kälviäläinen poika, jolle kokemus taisi olla makua tärkeämpää. Pitsamenuuta luettiin hymyhuulilla. Monilla oli valinnanvaikeutta, kun heti kerralla olisi haluttu kokeilla kaikkea. Erityisesti Kirkkovene ja Kebulainen aiheuttivat hilpeyttä. Suositumpien pitsojen joukkoon nousi heti alusta alkaen lihaisa Voimankoitto, joka tilaajiensa suussa vääntyi milloin Voimankäytöksi tai Voimankeitoksi.

Kotiseutupitsoistasta yhdeksi suosituimmaksi kunnostautui Kaarlebyyläinen, johon kuuluva mörköhillo sai Suomen jääkiekon MM-kullan myötä entistä enemmän tunnettavuutta. Parin päivän ajan Mörköä sai kaupanpäälle kaikkiin pitsoihin.

Kokkola -lehden kesällä julkaiseman jutun myötä pääsimme esittelemään pitsoistansa erityisesti Jukkolaa, jossa korostuvat lähiseudun tuotteet ja maut. Samoihin aikoihin Pekan Pizzan nimi ikuistettiin sorkkahoitajan pakettiautoon, jonka myötä käsite Pekan Pizza tuli entistä tunnetummaksi kautta maakunnan. Hyvinvointilääkäri Pippa Laukan vierailu löi lisää vettä myllyyn, kun Pekan Pizza sai televisiotähdeltä erityiskiitosta maistuvasta pohjasta. Pippa oli syönyt Pekan Pizzan kasvispitsalistalta Paarmuskan.

Syksyn myötä halusimme tuoda pitsoihimme sadonkorjuun antimia. Pitsaan sai halutessaan nokkosta, kesäkurpitsaa tai suolakurkkua. Mikään näistä kausiherkuista ei noussut erityiseen suosioon. Sadonkorjuupitsoihin lukeutui myös Pekan Pizzan tattipitsa. Syksyllä käynnistyi myös Suomen iloisin yrittäjä -kisa, jossa olimme aktiivisesti mukana. Hienosti ääniä tulikin ja pääsimme pistesijoille. Kyllä voittajien on täytynyt olla tosi iloisia 😊
Pekan Pizzan ensimmäisen vuoden ehdottomiin huippuhetkiin kuuluu Valametti802! Tähän taikinatankopitsaan kuului kinkkua, jauhelihaa ja katkarapua lisukkeena kaksi chilidippiä. Idea ja nimi pitsalle syntyi paikallisilta nuorilta, joilta saimme myös mainoskuvia. Valametti802 -pitsassa toteutui Pekan Pizzan monet tärkeät arvot: paikallisuus, huumori ja hetkeen heittäytyminen.

Pekan Pizzan suosituimpia tuotteita ovat olleet rullat. Suosion innoittamina loihdimme listallemme myös Hirvirullan, josta tehty liikenneturvallisuusvideo sai sosiaalisessa mediassa valtaisan huomion. Ydinviesti oli yksinkertainen: Mitä enemmän syömme hirvirullia, sitä turvallisempi on teillämme liikkua.

Syksyn edetessä halusimme tehdä jonkinlaisen pitsatarjouskampanjan. Päätimme pitsakuponkien sijaan tarjota alennuksen kaikille, joilla on viikset. Tämän jälkeen Kälviällä nähtiin liikkeellä erityisen paljon viiksekkäitä naisia. Pitsaviiksillä sai hymyn huulille ja kahden euron huojennuksen pitsan hintaan.
Joulun aikaan meitä ilahdutti Yle Kokkolan vierailu. Valmistimme suorassa lähetyksessä jouluisen pitsan. Pekan Pizzan herkulliselle pohjalle ladottiin omenaa, luumua, piparkakkua, lanttulaatikkoa, sinappia jne. Lopputuloksesta totesimme, että tällaista tekee vain täysi tonttu. Jouluisia pitsoja ei otettu Pekan Pizzan listalle.

Uusi vuosi 2020 alkoi Pekan Pizzan nimen suojaamisella. Ajatuksia Pekan Pizzan laajentumisesta alettiin varovasti herätellä. Varsinaiset toimenpiteet asian eteenpäin viemiseksi jäivät Ullavalaisen synttäreiden jalkoihin. Asia on jätetty miedolla lämmöllä hautumaan.

Kevät toi Pekan Pizzaan uusia tuulahduksia. Pääsiäisenä tarjontaamme piristi Päkäpitsa, jonka pääraaka-aine oli karitsan luomujauheliha Jokelan lammastilalta Lohtajalta. Lampaalla ja minttuhyydykkeellä oli oma kannattajakuntansa. On mahdollista, että paikallinen lampaanliha on osa Pekan Pizzaa jatkossakin. Viimeisin uutuus Pekan Pizzassa on Masa -pitsa. Tämänkin pitsan taustalta löytyy asiakkaidemme toiveet ja ideat, joita olemme parhaamme mukaan jalostaneet.

Kuluva kevät toi myös Pekan Pizzaan haasteita. Maailmanlaajuinen epidemia tyrehdytti ihmisten liikkuvuuden ja ravintoloiden asiakaspaikat jouduttiin sulkemaan. Pelkäsimme pahinta. Joudummeko joku päivä lopettamaan toimintamme kokonaan?

Onneksi pelot eivät ole toteutuneet. Pitsojen mukaanmyynti eli "Take way" -menetelmä on mahdollistanut sen, että tähän mennessä ainoastaan Pekan Pizzan aukio-oloa olemme joutuneet hieman supistamaan. Kiitos, kun olette tukeneet meitä näinä poikkeuksellisina aikoina. Olemme saaneet paljon myös uusia asiakkaita.

Puhaltaessamme kynttilän virtuaalisesta 1-vuotiskakusta on toiveemme kirkas: toivottavasti mahdollisimman pian saamme palata normaaliin päiväjärjestykseen niin Pekan Pizzassa kuin kaikkien henkilökohtaisessa arjessa.

Kaunein kiitos kaikille asiakkaillemme Pekan Pizzan ensimmäisestä vuodesta! On ollut ilo valmistaa teille pitsoja, joita saa vain Kälviältä. Olemme ylpeitä osaavasta, ystävällisestä ja ahkerasta henkilökunnastamme. Heistä jokainen haluaa valmistaa teille vain parasta mahdollista pitsaa.
Odotamme innolla Pekan Pizzan seuraavia vuosia!

Klara vappen!
Sanna ja Pekka